Kohtaamisia itsensä kanssa

Mulla on ollut hirveä halu päivittää blogia nyt, kun mun kalenteri ja pää eivät huuda deadlinejen lähestymistä vaan vapautta. Mutta samaan aikaan pää on lyönyt tyhjää, kun Bloggerin on avannut. Oon miettinyt nyt reilun viikon, mistä mä kirjoittaisin tänne. Eilen kuitenkin sain idean. Aattelin vähän summailla, mitä hyvää kesäinen romahdus ja vahvuuden leiman taaksejättäminen mun elämään on tuonut.

Tää syksy, joka kääntyy kohta marraskuun puolelle (hui!), on ollut opparin kirjoittamisen ja palauttamisen lisäksi melkoista kasvun aikaa. Mun kasvu ei oo siis liittynyt pelkästään ammatillisuuden lisääntymiseen, vaan ennen kaikkea omaan itseeni. Tuo kasvu on ollut välillä pelottavaa ja kipeää, mutta lopulta kuitenkin tosi tärkeää ja voimauttavaa. 

   En tehnyt mitään varsinaista lupausta loppukesästä itselleni siitä, että sanan "vahva" käyttäminen loppuu. Huomaan kuitenkin, etten mä oo käyttänyt sitä elokuisen postaukseni jälkeen kertaakaan. Se on kannattanut, sillä se sysäsi mut pakostikin näkemään itsessäni tietyt kipu- ja kasvukohtani. Mun oli pakko hyväksyä, että mulla on monia kipukohtia, joissa mun on kehityttävä. Mulla nousi myös tätä kautta hirveä halu työstää näitä heikkouksiani. Näistä muutamina mainittakoon epävarmuuden sietäminen, päätöstenteon vaikeus sekä suunnitelmallisuus. Kavereiden apu näiden juttujen työstämisessä on ollut tosi arvokasta. Moni heistä on kannustanut mua matkalla asioissa kehittymiseen ja yksi ystävistäni suorastaan loi mulle jatkuvasti tilanteita, joissa kohtasin heikkouteni. Niissä tilanteissa mun ei auttanut luikerrella pakoon, sillä ystäväni ei antanut mun mennä mistään aidanraosta, joita yritin löytää kaikkialta. Sen sijaan mun oli otettava itteeni niskasta kiinni ja mentävä päin - mun oli haastettava itseni ja toimia pakosti epämukavuusalueellani. Onneksi se tuntui suht turvalliselta, sillä kunnon kasvattajan tavoin se mun ystävä oli henkisenä ja maailman turvallisempana tukena vieressä niissä tilanteissa koko ajan. Tästä tyypistä tuutte varmasti kuulemaan lisää vielä tässä syksyn aikana - sekä siitä heikkoudesta, missä hän on auttanut mua kehittymään ihan älyttömän paljon.

Kun jättää taakseen sen Roosan, joka jaksaa kaiken ja on mielettömän vahva, voi löytää itsestään myös sen Roosan vahvuuden kuoren alta, joka on haavoittuvainen. Ja ennen kaikkea Roosan, joka kokee erilaisia tunteita. Mun tunneskaalat on vaihdelleet tosi paljon tänä syksynä. Yhteen päivään on saattanut mahtua kaikki tunteet itkusta nauruun. Se on ollut raskasta, mutta tärkeetä. Kesällä mun tunteet oli yhtä mössöä - niistä oli hirveän vaikeaa ottaa selkoa. Syksyn aikana oon taas erottanut itsestäni erillisiä ja erilaisia tunteita, mikä on ollut tosi hyvä juttu. Vaikka oon varmasti itkenyt kahden kuukauden aikana enemmän kuin kahtena viime vuonna, oon kokenut sen positiivisena asiana. Tiedostamattani en oo antanut itelleni aiemmin lupaa hirveesti itkeä. Mä en oo antanut itselleni lupaa olla niin tunteellinen ihminen kuin muut tuntemani naiset. Ehkä juuri sen vahvuuden takia. Mutta nyt on toisin. Koen, että vain tällä tapaa - kokemalla sekä hyväksymällä kaikki ne tunteet, mitä en oo antanut itteni kokea tai jotka oon aiemmin painanut villasella - oon voinut kasvaa kohti sitä ihmistä, joka mä oikeasti olen.

Tietysti se, että mä oon kokenut elämässäni aivan järjettömän paljon kuluttavaa ja negatiivista kahtena kuluneena vuotena, on vaikuttanut siihen, että kaikki mahdolliset tunnetilat tulee nyt vuoron perään päälle. Sillä vasta nyt, kaiken kokemani negatiivisen jälkeen, mulla on ollut kunnolla aikaa miettiä ja käsitellä tapahtuneita juttuja. Kahden vuoden tapahtumat vaatii aika paljon aikaa ja kärsivällisyyttä. Mutta ennen kaikkea itsemyötätuntoa. Onneks mä käytin saamani mahdollisuuden psykologin apuun kesällä hyvin ja moni asia sai paikkansa ja merkityksensä. Nyt on vaan pitänyt antaa aikaa tunteille, niiden tunnistamiselle ja hyväksymiselle. Oon myös hyväksynyt sen, että tämän tunneshown jälkeen mun ei enää tarvitse vetää vahvuuden haarniskaa päälleni ja unohtaa sitä Roosaa, jolla on oikeus näyttää tunteensa. Myös tästä eteenpäin mä saan tuntea kaikki tunteiden sävyt ja värit - ja myös näyttää ne.

Oon aina tehnyt hirveästi suunnitelmia. Edennyt asiasta toiseen, orjallisesti mutta myös turvallisesti. Se orjallisuus koulujutuille ja rutiineille on tuonut mulle turvaa. Oon selvinnyt sen ansiosta ilman pelon tunteita. Tänä syksynä oon yrittänyt kovasti rikkoa rutiinejani ja myös elää vähän suurpiirteisemmin. Se Roosa, joka tilasi junaliput ennen monta viikkoa etukäteen, tilaa ne nyt kaksi päivää ennen reissua. Ei ehkä fiksuinta taloudellisesti, mutta joskus pitää aloittaa pienistä jutuista. Lopulta se on johtanut siihen, että ei se imurointi ole päivän päälle ja eteisessä vaatepinot lattialla ovat saaneet oottaa parikin päivää keräämistä. Pidän kyllä siitä, että kodissa on siistiä, mutta epätäydellisyys on niitä asioita, joita tässä opetellaan. Näköjään oon huomaamattani löytänyt yhden tavan opetella asian sietämistä.

   Tietysti myös edelleen avoinna oleva tuleva postinumero luo jatkuvaa epävarmuutta ja epäsuunnitelmallisuutta arkeeni. Jollain tapaa olen kuitenkin tämän kasvuprosessini aikana alkanut luottaa, että elämä vie just sinne, minne pitääkin. Se on vienyt mut tähänkin asti oikeeseen paikkaan - välillä mutkien kautta, mutta kuitenkin. Joten jaksan uskoa, että myös tästä eteenpäin jatkan juuri oikeeseen suuntaan.

   Vaikka mun tää vuosi on ollut tosi rankka, juurikin tapahtuneiden (sekä negatiivisten että positiivisten) isojen asioiden vuoksi, tää on kuitenkin ollut samalla tosi hyvä vuosi. Tietysti jotain kuraa voi vielä ehtiä tippua niskaan jostain ennen vuoden vaihtumista. Mutta kohta 10 kuukautta vuotta 2017 nähneenä voin sanoa hyvin suurella varmuudella, että tämä vuosi on ollut mulle hyvä. Sillä tänä vuonna oon tietoisesti käsitellyt niitä asioita, jotka on mua salaa painaneet, meinannut vajota pohjaan, mutta lopulta voimaantunut ja oppinut. Tää kaikki koettu on luonut varmasti myös pohjaa sille, että voisin jatkossa loistaa kirkkaammin kuin koskaan. 

Ja sitä mä odotan tällä hetkellä enemmän kuin mitään mitään muuta.

~ Roosa ~